Ken toista haukkuu se itse on, ken itseään haukkuu se toinen on!

Taas olisi elämänviisauksien aika, sillä myös tämän sananlaskun minun oli vain pakko jakaa. Tapaan usein ihmisiä, jotka ovat niin tottuneita uskomaan itsestään sellaista, mikä ei todellakaan ole totta. Nämä henkilöt ovat koko ikänsä kuulleet olevansa tyhmiä ja/tai saamattomia ja he ovat kuulleet sen niin monelta henkilöltä, että he itsekin alkavat lopuksi uskoa siihen, vaikka kyse voi olla vain esim. oppimisvaikeudesta tai vammasta, joka ei todellakaan tee ihmisestä tyhmemmän, vaan ainutlaatuisen!

Eräskin vanhempi mies sanoi minulle kerran, että nyt tapaat todella tyhmän henkilön. MITÄ?? Tämä henkilö oli tehnyt vaikuttavan työuran ja nyt vielä eläkepäivinäkin haluasi oppia uusia asioita ja olla yhteiskunnan kehityksessä mukana, mutta tämän uskomuksen hän oli kuullut jo varhaislapsuudessaan ja sen jälkeen useaan otteeseen elämänsä aikana. Muutama päivä sitten tapasin henkilön, joka kirjoitti minulle lauseen ” syntyi poika, joka ei osannut mitään”… Miten tämä voi olla mahdollista, miksi hän uskoo itsestään jotakin tällaista? hän, joka todellakin on ainutlaatuinen ja ihana ihminen.

Monesti nämä ns. tyhmät ovat juuri niitä, jotka kulkevat edellä ja opettavat meitä muita sekä saavat aikaan uskomattomia juttuja, sillä he ovat todella luovia ja taitavia ihmisiä. Työskentelen välillä henkilöiden kanssa, jotka ovat ns. ”älyllisesti heikompia” kuin muut, mutta olen huomannut, että heidän älykkyytensä on niin paljon suurempaa ja he ovat omalla tavallaan todella lahjakkaita ja mahtavia.

Joten älkäämme tuomitko, vaan ylistäkäämme kakkien erilaisuuttaan, sillä meitä jokaista tarvitaan täällä!

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s