Elämän lyödyt

”Älkää olko ikinä sitä, joka lyö lyödyn mielen, särkee särjetyn sydämen.

Jo on lyöty lyömättäkin, särjetty säkemättäkin!”

Minun oli pakko laittaa tämä vanha sanalasku tänne, sillä tapaan päivittäin näitä henkilöitä, joita yhteiskunta lyö yhä uudelleen ja uudelleen sekä särkee heidän toiveita täynnä olevan sydämen.

Haluaisin tehdä heidän eteen niin paljon enemmän, kuin mitä nyt pystyn Hymiö heart. Maailma olisi paljon kauniimpi paikka, jos me kaikki sisukkaasti työskentelisimme yhteisen hyvän eteen sekä pitäisimme mielessä myös lyödyt ja toiveensa menettäneet.

Avatkaamme sydämemme antaaksemme rakkautta kaikille, jotka sitä tarvitsevat!

Advertisement

Ken toista haukkuu se itse on, ken itseään haukkuu se toinen on!

Taas olisi elämänviisauksien aika, sillä myös tämän sananlaskun minun oli vain pakko jakaa. Tapaan usein ihmisiä, jotka ovat niin tottuneita uskomaan itsestään sellaista, mikä ei todellakaan ole totta. Nämä henkilöt ovat koko ikänsä kuulleet olevansa tyhmiä ja/tai saamattomia ja he ovat kuulleet sen niin monelta henkilöltä, että he itsekin alkavat lopuksi uskoa siihen, vaikka kyse voi olla vain esim. oppimisvaikeudesta tai vammasta, joka ei todellakaan tee ihmisestä tyhmemmän, vaan ainutlaatuisen!

Eräskin vanhempi mies sanoi minulle kerran, että nyt tapaat todella tyhmän henkilön. MITÄ?? Tämä henkilö oli tehnyt vaikuttavan työuran ja nyt vielä eläkepäivinäkin haluasi oppia uusia asioita ja olla yhteiskunnan kehityksessä mukana, mutta tämän uskomuksen hän oli kuullut jo varhaislapsuudessaan ja sen jälkeen useaan otteeseen elämänsä aikana. Muutama päivä sitten tapasin henkilön, joka kirjoitti minulle lauseen ” syntyi poika, joka ei osannut mitään”… Miten tämä voi olla mahdollista, miksi hän uskoo itsestään jotakin tällaista? hän, joka todellakin on ainutlaatuinen ja ihana ihminen.

Monesti nämä ns. tyhmät ovat juuri niitä, jotka kulkevat edellä ja opettavat meitä muita sekä saavat aikaan uskomattomia juttuja, sillä he ovat todella luovia ja taitavia ihmisiä. Työskentelen välillä henkilöiden kanssa, jotka ovat ns. ”älyllisesti heikompia” kuin muut, mutta olen huomannut, että heidän älykkyytensä on niin paljon suurempaa ja he ovat omalla tavallaan todella lahjakkaita ja mahtavia.

Joten älkäämme tuomitko, vaan ylistäkäämme kakkien erilaisuuttaan, sillä meitä jokaista tarvitaan täällä!

Äly hoi, älä jätä!

Ilmankos äly niin kallista on, kun sitä aina tarvitaan!

Tämä sananlasku nousi tänään esille, sillä olen jo pitkään miettinyt vähän samaa. Joskus haluaisin myös huutaa, että Äly hoi, älä jätä!

Tämä tulee usein esille silloin, kun ihmiset ovat jämähtäneet joihinkin ajatuskuvioihin ja ohjailevat myös muita sen mukaan, vaikka monet asiat ovat jo muuttuneet menneiden vuosien aikana. Niin nämä ihmiset edelleen kohtelevat esim. erilaisia nuoria siten, että heitä pitää ylisuojella kaikelta sekä kieltävät jopa sellaiset asiat, jotka ovat loppujen lopuksi avuksi, kunhan nuoret ensin saisivat oikeanlaisen ohjauksen ja heille kerrottaisiin rehellisesti ja selkokielellä kaikki vaarat ja riskit.

Tällöin nuorilla olisi ihan erilaiset mahdollisuudet itsenäisempään elämään sekä he pystyisivät tekemään järkeviä päätöksiä omasta elämästään. Heille pitää antaa vain mahdollisuus siihen eikä heti kielletä, kun ei ymmärretä heidän ajatuksiaan tai halujaan tai kun itse pelkäämme jotakin, joka on ristiriidassa meidän omien jämähtäneiden ajatusten kanssa.

Ilman siipiä ei lintukaan voi lentää, joten ei revitä irti näitä heiveröisiä siivenalkuja, joita erilaisilla nuorilla on jo kasvanut, ohjatkaamme ne vain oikeaan suuntaan, jotta siivistä tulee voimakkaat ja kantavat.

Minkälaista on olla erilainen oppija?

”Erilaisuus tekee minusta minut, mutta on minulla ollut myös vaikeita ajanjaksoja”. Näin sanoin minulle kerran ihana ihminen, joka todellakin oli ainutlaatuinen ja mahtava henkilö.  Ihminen, joka on erilainen oppija, on sitä koko elämänsä ajan. Tämä ominaisuus ei katoa, kun opiskelut on opiskeltu, vaan oppimista tapahtuu koko elämän ajan. Työelämäkin on yhtä oppimista ja usein myös siellä erilainen oppija joutuu oppimaan omat keinonsa selviytyäkseen nykyajan kovasta työtahdista.

Minulla itselläni on lukivaikeus ja hahmottamisen pulmia sekä minulla on lieviä keskittymisen haasteita. Olen koko elämäni uskonut, että olen laiska ja tyhmä, sillä kuulin siitä aina kaikilta, varsinkin sukulaiset olivat tämän asian kannattajia, esimerkiksi kummitätini sanoi minun kuulleni muille, että ei Annelilla ole lukupäätä. Osoitin myöhemmin tämän olevan väärää tietoa, sillä suoritin kaksi maisterintutkintoa; ensimmäisen suomenkielellä ja toinen ruotsinkielellä. Itse kuitenkin taisin olla pahin kriitikko ja vieläkin sisäinen ääneni yrittää muistuttaa minua…

Erilainen oppija voi halutessaan todellakin opiskella vaikka mitä ja tulla miksi vain haluaa. Se on totuus! Sen olen nähnyt useampaan kertaan. Tietysti ongelmia voi syntyä, mutta nykyään on paljon apuvälineitä, jotka auttavat sekä erilaiset oppijat ovat uskomattoman kekseliäitä ihmisiä ja kehittävät omia keinoja, joilla selviää vaikka mistä.

On minullakin ollut vaikeaa ja olen tehnyt tuplasti, jos en jopa kolmenkertaisen työn niin opiskellessani kuin myös työelämässä. Edelleen kirjoitan paljon väärin ja luen hitaasti, mutta yritän selvitä ja otan aina kun voin avukseni erilaisia apuvälineitä, kuten puhesynteesin ja oikeinkirjoitusohjelman. Teknologian kehitys on tuonut kaikkien ulottuville todella paljon apukeinoja, joita hyödyntämällä, monet ovat selvinneet opinnoistaan läpi ja voineet pitää työpaikallaan oppimisvaikeuden muilta salassa.

Itse en enää halua olla hiljaa, sillä haluan auttaa muita, jotka ovat ihan samassa tilanteessa kuin minä ja edelleen uskovat, että he ovat tyhmiä tai laiskoja, vaikka näin ei todellakaan ole! Monesti henkilöt, joilla on oppimisvaikeus, ihmettelevät niitä tilanteita, joissa pulma esiintyy. He tietävät, että jotakin on vialla, mutta he eivät tiedosta sitä oppimisvaikeudeksi. Moniko on työuupumuksen partaalla vain sen takia, etteivät ole tiedostaneet omaa oppimisvaikeuttaan. Pienillä avuilla tilanne olisi monesti ratkennut heidän iloksi.

Minullakin tulee päivittäin tilanteita, joissa heti ensiksi ajattelen, että hitsi minä olen tyhmä, ennen kuin muistan, että hetkinen tämähän liittyy taas oppimisvaikeuteen. Esimerkiksi eilen esimieheni antoi minulle taas tekstin, jonka hän oli oikolukenut pyynnöstäni. Tekstissä oli paljon virheitä, mutta ei siinä mitään. Ongelmaksi syntyi se, että hän oli tehnyt korjaukset suoraan paperille kaunokirjoituksella. Kyseisen tekstin olin lähettänyt Word – tiedostona hänelle ja hän oli sen tulostanut ja tehnyt korjaukset siihen. Anna nyt sellainen paperi alaiselle, jolla on lukivaikeus sekä vielä hahmottamisen vaikeus ja kuten olettaa saattaa, tunsin itseni todella tyhmäksi, kun jouduin kysymään jokaisen sanan erikseen ja vielä yrittää muistaa kaikki muutokset siihen asti, että vihdoinkin pääsin koneelleni muokkaamaan tekstiä. Miksi hän ei esimerkiksi heti ajatellut sitä, että tehdäänpä korjaukset suoraan lähetettyyn tiedostoon ja sitten vain lähettänyt ne minulle, jos hän haluaa opettaa minua, niin olisi vaikka sitten merkinnyt kaikki muutetut kohdat väreillä tai kommentoinut viereen. Tiedostan kyllä, että ehkä esimiehelläni oli vaikeuksia lukea teksti suoraan näytöltä ja siksi tulosti sen, mutta korjauksen jälkeen hän olisi voinut itse muokata koneella olevaa tekstiä ja lähettää minulle korjattu versio. Esimieheni on kyllä tietoinen minun pulmistani, mutta ehkä hän ei vain ajatellut asiaa pidemmälle, mutta tämä ei ole ensimmäinen kerta ja olen muutaman kerran hänelle jopa kertonut asiasta, mutta ehkä joudun kommentoimaan asiasta uudelleen.

Tämä on vain pieni asia, mutta tunnen useampia ihmisiä, jotka joutuvat kokemaan paljon enemmän omilla työpaikoillaan ja voivat todella huonosti, kun eivät pysty kertomaan omista ongelmistaan. Nyt pyydän teitä kaikkia ajattelemaan omia työtovereitanne ja auttamaan heitä siinä missä pystytte. Heillä ei ehkä ole oppimisvaikeutta, mutta voivat muuten olla vaikeassa elämäntilanteessa ja ehkä tarvitsee ystävää edes hetkeksi aikaa. Kysykää työkavereiltanne onko kaikki kunnossa ja katsokaa tarkkaan, sillä sanat voivat valehdella, mutta silmät ei ikinä. Miettikää, miten voitte heitä auttaa ja yrittäkää ainakin vähän helpottaa heidän taakkaansa, vaikka vain sanomalla, kuinka tärkeitä he ovat ja kuinka hauskaa heidän kanssaan on työskennellä.

Itsemääräämisoikeus

Onko ihmisellä, joka on vähän erilainen, itsemääräämisoikeus? Laissa näin kerrotaan, että henkilöllä on oikeus määrätä omasta elämästään sekä päättää hoidostaan ja palveluistaan. Hänellä on myös oikeus tehdä valintoja, saada tukea, ottaa riskejä sekä erehtyä ja oppia, mutta toteutuuko se todellisuudessa?

Nämä ihmiset, joita tapaan päivittäen, kutsuvat itseään erityiseksi ja minusta tämä on juuri oikea sana, sillä he todellakin ovat erityisiä monella eri tavalla ja monesti myös enemmän positiivisessa mielessä kuin negatiivisessa. Miksi he eivät saa päätä omasta elämästään?Ymmärrän, että heitä pitää suojella ja he eivät aina pysty tekemään oikeita ratkaisuja, mutta heillä on myös itsemääräämisoikeus ja heitä pitää osata kuunnella sekä pitää uskaltaa luottaa, että he todellakin osaavat tehdä oikeita päätöksiä, kunhan heille annetaan se mahdollisuus. 

Itselläni oli aika jännä tapaus tässä viikolla, sillä minua lähestyi nuori nainen. Hänellä oli vähän hankala kysymys ja sen tuottaminen kesti tovin, sillä jännitys oli niin suuri. No kysymys tuli vihdoin selville, eli hän halusi kysyä, saako hän osallistua minun vetämilleni tietotekniikka – kusseille. Voi sitä iloa, kun kysymys oli vihdoin tehty ja vielä sai kyllä – vastauksen .  Asuntolan vetäjä kuitenkin varoitti minua, että tämän nuoren naisen vanhemmat luultavasti sanovat ei! He ajattelevat, että hän on jo koulunsa käynyt, eikä enää saa osallistua kursseille. Voi ei! Mitä tämä on?  Jos toinen haluaa ilmaiselle (todellakin ILMAISELLE) tikas-kurssille ja hänellä on oma tietokone, niin miksi hän ei saisi osallistua? Se, että hän on kehitysvammainen, ei saisi rajoittaa osallistumista tai vanhempien luulo siitä, että hän ei pärjäisi, ei saa vaikuttaa… Minusta motivaatio on se, joka ratkaisee ja se tuli kyllä todellakin esille, niin suuri oli se ilo ja onni, kun sai meidän puolelta luvan osallistua! Missä on se ns. itsemääräämisoikeus? 

Minulla on kurssilla myös henkilö, joka ei saa ottaa mukaan omaa puhelinta. Tämä puhelin on ostettu, jotta henkilö voisi tarvittaessa soittaa apua, jos jotakin sattuu. No kyllähän se puhelin auttaakin siellä kaapissa, johon se on laitettu… Henkilö ei saa ottaa sitä mukaan, kun lähtee pyöräilemään monen kilometrin päässä olevaan työpaikkaan tai kurssille. No ok, kyllähän se puhelin voi tippua tai unohtua johonkin, mutta… nykyään on kaikenlaisia ”keinoja” joilla puhelimen saa pysymään taskussa, vaikka sen ottaisikin välillä esille… No tässä tapauksessa ei auttanut muu kuin sen, että minä soitin omalla puhelimellani taxin, kun tällainen akuuttinen tarve oli syntynyt. Onneksi olin paikalla, mutta mitä olisi tapahtunut, jos en olisi ollut paikalla? Olisiko sittenkin hyvä, että se ostettu puhelin olisi sittenkin mukana?

Minulla on myös kurssilla ihana nuori nainen, joka ei saa edes käydä juomassa vettä, sitä halutessaan, kun kaikki juomalasit on lukitussa kaapissa ja niihin ei saa koskea, koska asuntolan henkilökunta on sitä mieltä, että he tietävät koska muilla on jano ja koska ei… No tämä nuori nainen on jo pienestä pitäen ollut vastuussa niin omasta itsestään kuin myös omista vanhemmistaan ja hän kyllä tietää ihan varmasti, koska hänellä on jano ja koska ei. Hän ei saa myöskään käyttää tietokonetta, kun on niin yliaktiivinen sen jälkeen. No ainahan kaikki kielletty on jännittävää… Ok, kyllä tiedän, että se arki on aina erilaista, kuin se minkä ehkä minä näen sen. Mutta… en enää usko ihan kaikkeen, vaan monesti myös asuntoloiden henkilökunta tekee sen, mikä heitä helpottaa. Kyllä aina pitää olla sääntöjä, jotka koskevat kaikkia, olen tässä samaa mieltä… mutta onko se niin hankalaa antaa vähän vapauksia heille, jotka ihan varmasti pystyvät päättämään edes siitä, haluavatko he juoda vettä tai ei?

Onko Suomessa itsemääräämisoikeus vai sovelletaanko me lakia vain siten, miten halutaan? Kuuntelemmeko kaikkia vai teemmekö vain niin, mikä helpottaa meitä? Mitä voisi tapahtua, jos me joskus menemme mukavuusalueen ulkopuolelle?